WP_20150313_10_29_45_Smart%20%281%29.jpgKuvateksti: Pienen pojan eväät ja Jeesus elämän leipä. 5 leipää ja 2 kalaa ovat Kajaanin seurakunnan Lohtajan Iltapäiväkerhon lapsien tekemiä.

Joulua ehkä osaamme viettää, mutta osaammeko viettää pääsiäistä? Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla. Paastonaika valmistaa tähän suureen juhlaan. 

Pääsiäiseen liittyy monenlaisia tapoja. On monenlaisia pääsiäiskoristeita: pääsiäispupuja, tipuja, munia ja pääsiäisruohoa.  Pääsiäisruokia ovat Suomessa mm. mämmi, pasha ja lammas. Myös suklaamunat ovat tärkeitä. Nämä kaikki tulevat kauppoihin paljon ennen pääsiäistä ja katoavat pois melko lailla pääsiäisen juhlapyhien jälkeen. Syömmekö juhlan jo ennen kuin se on ehtinyt alkaa? Juhlaan kuuluu aina siihen valmistautuminen, itse juhla ja sen jälkivietto. Pääsiäisaika kestää aina helluntaihin asti. On siis aikaa juhlia.

Paastonaika on alkanut tuhkakeskiviikosta. Syvä paaston aika alkaa 5. paastonajan sunnuntaista, joka tänä vuonna on myös Marian ilmestymispäivä. Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie ja hiljainen viikko. Hiljaisen viikon jokaisena arkipäivänä seurataan tapahtumia, jotka veivät Jeesuksen ristille. Silloin seurakunnissa on monenlaisia musiikki ja hartaus tilaisuuksia. Kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen. Pitkäperjantaina muistelemme, sitä kun Vapahtajamme kuoli ristillä. Pääsiäinen on Jeesuksen ylösnousemuksen juhla. Se on kristikunnan suurin juhla.

Tämä sunnuntai on 4. paastonajan sunnuntai. Sen latinan kielinen nimitys laetare merkitsee iloitkaa ja se on saatu vanhan antifonin alkusanasta ”Iloitkaa Jerusalemin kanssa, te kaikki, jotka sitä rakastatte! (Jes. 66: 10). Se ilmaisee, että tämä sunnuntai on eräänlainen levähdyspaikka, virvoittava keidas paastonajan erämaavaelluksella. Pyhää on sanottu puolipaastosunnuntaiksi, sillä se sijaitsee keskellä paastonaikaa. Toinen nimitys on leipäsunnuntai. Evankeliumitekstit kuvaavat Jeesuksen tekemää ruokkimisihmettä ja siitä seuraavia tapahtumia.

Evankeliumi Johanneksen mukaan kertoo, että pääsiäisjuhla oli lähellä. Ihmiset olivat silloinkin kovin sidoksissa maalliseen. He  eivät näyttäneet ymmärtävän miksi pääsiäistä oikeasti vietetään. Kun Jeesus antoi heille ruokaa, he halusivat tehdä hänestä kuninkaan. He seurasivat häntä ajallisen leivän vuoksi. Jeesus kehotti tavoittelemaan taivaallista leipää. Jeesus sanoi: ”Minä elämän leipä, joka on tullut taivaasta alas. Se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti”. Jeesus Kristus, elämän leipä, mursi itsensä ristillä. Hänen Valtakuntansa evankeliumi sanasta riittää kaikille armoa anoville.

Perttu Kyllönen, Kajaanin seurakunnan kappalainen